Iida Valkonen
Kuvan Kevät 2016
4 h 30 min, 2016
Lyijykynäpiirros ja ääni
Olen miettinyt viime aikoina erityistesti sitä, miten piirrän ja pohtinut piirtämisen hetkellä tapahtuvaa ajattelun kulkua. Juuri nyt minua viehättää välineiden yksinkertaisuus ja viivan luonteen tarkkailu. Parin vuoden ajan olen liikkunut kauemmas esittävän kuvan tekemisestä, josta aikanaan lähdin liikkeelle. Tällä hetkellä työskentelen kuvan tekemisen ja käsitteellisen työskentelytavan välimaastossa.
Ennen kuin aloitan, valitsen liikeradan, jota haluan toistaa piirtäessäni ja myös sen, miten täytän käyttämäni piirustuspinnan. Miten liikun piirustuksen äärellä ja missä järjestyksessä toimin?
Lopputulos on arvaamaton. Kaikki rakentuu valitsemani systeemin varaan, myös tätä systeemiä käyttäessäni joudun tekemään valintoja, sekä etukäteen että prosessin aikana. Jossain vaiheessa piirtämistä liikerata alkaa voi vääristyä, kun keho ja mieli väsyvät. Edeltävät jäljet vaikuttavat niitä seuraaviin, lopulta ne muodostavat eräänlaisen kudelman joka peilaa mieleni liikkeitä. Systeemi ei ole oikotie onneen, se haastaa tekijän ajattelua ja tällä tavoin toteutettuna vaatii myös fyysistä kestävyyttä.
Pencil drawing and sound
I have recently given much thought to the way I draw, pondering about the train of thought that takes place at the precise moment of drawing. At the moment I am fascinated by the simplicity of the drawing utensils and the character of the line. For a couple of years I have moved away from my starting point, the making of figurative images. I am currently working with images, on the one hand, and applying a conceptual method, on the other.
4 h 30 min, 2016
Pencil drawing and sound
|
The end result is unpredictable. Everything is built around the system I have chosen, and by using this system I also need to make choices both before and during the process. At some point, the trajectory starts to become distorted as the body and the mind get tired. Each mark will affect the following ones, and they will eventually form a kind of pattern that mirrors the state of my mind. Following a system will not guarantee success; it challenges your way of thinking, and in this way it also requires physical stamina.
Forum Box http://www.forumbox.fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti